HomeInsightsContact

Mitä on agenttinen johtajuus?

Agenttinen johtajuus tarkoittaa rohkeaa suhtautumista tulevaisuuteen siten, että otamme uusista työkaluista kaiken irti ja keskitämme oman aikamme ja huomiomme niihin asioihin, joita ei voi tai kannata automatisoida.

Mitä on agenttinen johtajuus?

Mitä on agenttinen johtajuus?

Mitä johtamistyöstä jää jäljelle, kun tekoäly hoitaa lopulta kaiken sen, minkä se voi hoitaa?

Uskon, että yksi suurten kielimallien, generatiivisen tekoälyn ja agenttisen tietotyön seurauksista tulee olemaan se, että ihmisten tekemälle johtamistyölle syntyy lisää tilaa.

Kaistanleveys on johtamisen pullonkaula

Juuri nyt johtamistyötä tekevien aika menee usein asioihin, joissa heidän henkilökohtainen työpanoksensa ei ole korvaamaton: erilainen raportointi, sähköpostit, palaverit joihin osallistutaan “varmuuden vuoksi” ja vastaavalla periaatteella kalenteroidut puhelut haukkaavat valtavan osan työviikosta.

Samaan aikaan ne asiat, joissa johtajan läsnäolo on aidosti korvaamatonta jäävät usein liian vähälle ajankäytölle. Johtamistyö on suunnan hakemista, löytämistä ja näyttämistä. Työ vaatii aikaa ajattelulle, mutta käytännössä kalenteri harvoin sallii ajankäytön tällaisiin asioihin.

Tekoälyn aikakauden suuri lupaus johtamistyötä tekevälle on, että tämä muuttuu.

Agenttinen johtajuus tarkoittaa rohkeaa suhtautumista tulevaisuuteen siten, että otamme uusista työkaluista kaiken irti ja keskitämme oman aikamme ja huomiomme niihin asioihin, joita ei voi tai kannata automatisoida.

Millaisista asioista agenttisen aikakauden johtajuus koostuu?

Tekoälyn tehostamassa organisaatiossa johtajan kannattaa keskittyä kolmeen osa-alueeseen:

1. Systeemiajattelu

Filosofi Esa Saarinen puhuu systeemiälyn ja systeemiajattelun käsitteestä: kyvystä toimia viisaasti systeemeissä, joiden sisällä itse olet. Systeemiajattelu on muutakin kuin analyysiä — se on kykyä aistia kokonaisuuden dynamiikka osallistuvana toimijana, ei ulkopuolisena tarkkailijana. Nähdä, miten oma toiminta muuttaa systeemiä. Tunnistaa asioita ennen kuin ne ovat ilmeisiä ja kysyä, onko ongelma jonka ratkaisemme edes oikea ongelma?

Tällaista ajattelua ja “ajattelun ajattelua” johtaja ei voi siirtää koneelle. Ja juuri sen harjoittamiseen on useimmilla johtajilla kroonisesti liian vähän tilaa — operatiivinen melu täyttää sen ennen kuin oma ajatus ehtii syventyä. Tämä työ on kuitenkin juuri sitä, mitä johtajan tulisi tehdä. Sillä on valtava vaikutus oman organisaation, yksikön tai tiimin toimintaan ja tulevaisuuteen.

Systeemiajattelu sulkee minun ajattelussani sisäänsä kaikki liiketoiminnan haastavimmat kysymykset. Mikä meidän tuote on? Miksi meidän asiakkaat ostaa meiltä? Miten rakentaa kasvua? Miten rakentaa kannattavuutta? Mistä löytää parhaat työntekijät? Millä markkinalla ja missä kisassa meidän kannattaa tulevaisuudessa olla?

2. Ihmisten kohtaaminen

Tekoäly ei voi korvata kahden ihmisen kohtaamista, johtajan läsnäoloa omalle (ihmis)tiimille tai asiakkaille. Tällaiset kohtaamisen kokemukset ovat organisaation liimaa, asiakkuuksien liimaa ja kumppanuuksien liimaa. Niitä ei pystytä automatisoimaan tai muuttamaan tuotantokoneiston osaksi.

Kiireinen johtaja kohtaa ihmisiä koko ajan, mutta harvoin tarpeeksi syvällisesti. Uuden ajan “agenttinen johtaminen” kannattaa rakentaa mahdollistamaan se, että näille hetkille on viimein riittävästi tilaa.

Uskon siihen, että kohtaamisten painoarvo ja merkitys tulee kasvamaan. Automatisoimme niin suuren osan muusta liiketoiminnasta, ettei se enää vie samalla tavalla kaikkea aikaa ja huomiota. Voimme keskittyä myös liiketoiminnan tekemiseen kohtaamisten kautta.

2. Luottamusarkkitehtuuri

Agenttinen tekoäly ei ole vain johtajan henkilökohtainen työkalu, se muuttaa tapaa, jolla työ organisoidaan yrityksen kaikilla tasoilla. Kun oma organisaatio automatisoi prosessejaan, johtajan tehtävä on varmistaa, että samalla rakennetaan käytännössä ja osaksi kulttuuria tarvittava luottamusarkkitehtuuri.

Luottamusarkkitehtuuri määrittelee sen, missä ihmisen arvio on korvaamaton. Se tarkoittaa tavoitteiden muotoilua niin selkeästi etteivät ne jää koneen tulkinnan varaan ja tarkistuspisteiden asettamista niihin kohtiin, joissa päätökset oikeasti merkitsevät. Mikä on valmiin määritelmä? Mikä on laadun määritelmä? Millaisia riskejä olemme valmiita ottamaan vastineeksi nopeudesta?

“A computer can never be held accountable, therefore a computer must never make a management decision.”

(IBM training manual, 1979)

Vastuunotto ja luottamuksen rakentaminen ovat tekoälyn aikakaudella asioita, joista ihmisten on syytä pitää kiinni.

Johtajuuden ydin ei muutu

“Agenttinen johtajuus” ei tarkoita, että johtaja ulkoistaa ajattelunsa koneelle. Päinvastoin: ajattelu vahvistuu kun sille viimein antaa tilaa. Johtajan tehtävä on ymmärtää ja ottaa syvällisesti haltuun uudet mahdollisuudet, joita tekoäly tuo mukanaan, mutta uppoutuminen vain kaiken automatisointiin ei ole johtajuutta, se on manageerausta.

Tehtävä johtajuudessa on edelleen sama: etsiä, löytää ja näyttää suuntaa. Luoda merkitystä. Rakentaa organisaation sisäistä ajattelua ja kulttuuria.

Hyödynnetään tekoälyn luoma tehokkuus siihen, että tämä voi toteutua.

← All insights